TAIDEKOLO

Taide, oli se sitten maalattua, kirjoitettua, näyteltyä tai laulettua, on ollut lähellä sydäntä jo pienestä pitäen. Muksuna haaveammatit olivat selkeät; musta tulisi joko kirjailija, laulaja, näyttelijä tai taiteilija.

No, kirjan teko on edelleen haaveissa, romaaneja on useita aloitettuja ja sitten unohdettuja – ehkä joskus jotain ei niin kunnianhimoista? Lauluhommat rajoittuvat lähinnä karaokeen ja autossa kiljumiseen, näytteleminenkin jäi muutamaan harrastajateatteri-esitykseen.

Taiteilija? Aika lähelle taiteilijaa (mutta silti niin kauas) osui ammatti graafisena suunnittelija. Tässä hommassa tulee suurin osa grafiikoista tehtyä alusta asti digitaaliseen muotoon, olen ruvennut kaipaamaan maalilla läträämistä, sutimista ja käsien likaamista lyijyyn.

Päätin että nyt mä sen viimein teen. Graafisten hommien lisäksi alan ottaa aikaa “sotkemiselle” ja teen ihan vaikka vain omaksi ja läheisten iloksi taidetta. Mikäli pensselinvetoni alkaa joskus muitakin kiinnostaa, voisi viimein alkaa toteuttaa elinikäistä unelmaa. <3

Maalaus “Hääjuhla” meni lahjaksi.

…jos haluat auttaa mua toteuttamaan haaveeni, jaa vaikkapa linkkiä – pus!